Blogi

Hoitava hiljaisuus

Hiljaisuus puhuu, ja minussa kuunnellaan. Annan hiljaisuuden hoitaa minua. Tarvitsen sitä välillä tässä ääntä ja informaatiota tulvivassa todellisuudessamme, nykyajassa. Ja tiedän, että en ole ainoa. Mielestäni hiljaisuudesta kannattaa nauttia yksin tai yhdessä. Mutta mitä hiljaisuus on – onko se äänettömyyttä? Äänettömyyttä itseni ulkopuolella? Mielen hiljentymistä? Puhumattomuutta? Vaiko sittenkin melutason laskua riittävässä määrin?

Hoitavaa hiljaisuutta on monenlaista. Minulle siihen liittyy keskeisesti levollisuus, kiireettömyys ja suorittamattomuus. Ja se, ettei tarvitse selittää mitään. Se, että on, riittää. Oman kokemukseni mukaan ympäristön hiljaisuus tai ainakin riittävä vähä-äänisyys helpottavat hiljentymistä. Aivot tarvitsevat lepoa valtavasta ärsykkeiden määrästä myös valvetilassa. Itse koen, että luonnon äänet – kuten tuulen suhina puiden oksistossa, linnun laulu tai sateen ropina – voivat kuulua hoitavaan hiljaisuuteen, joskus myös levollinen ja rauhallinen musiikki.

Mielen hiljentymistä ei kuitenkaan välttämättä tavoita, vaikka järjestää ulkoiset puitteet hiljentymiselle. Joskus luontokävelylle lähtiessä olen kokenut, että mielen meteli on hiljentynyt vasta useiden tuntien jälkeen. Ajatuksiin takertumattomuuttakin voi harjoitella, vaikka huomion siirtämisellä hengitykseen tai omien ajatusten rauhalliseen tarkkailuun. Oma mielenkiintoinen lukunsa on ajatusten synnyttämät tunteet, voinko sallia tunteiden virtaamisen vai koenko pakottavaa tarvetta paeta. Hoitava hiljaisuus tarjoaa matkan tutustumaan siihen, kuka minä olen, mitä oikeasti tunnen ja ajattelen. Uskallanko tutustua siihen?

Uskon, että kaikki me ihmiset tarvitsemme välillä hiljaisuutta, hiljentymistä. Mutta osa meistä tarvitsee sitä enemmän kuin toiset. Koen, että itse olen sellainen. Viihdyn itsekseni enemmän kuin eräs sisaruksistani, joka ei olisi lähtenyt yksin viikoksi mökille kuten minä tein kuluneella viikolla. Olen myös sosiaalinen, nautin toisten kanssa olemisesta ja keskusteluista. Ja yhdessä hiljentymisestä.

Reilut puoli vuotta sitten osallistuin hiljaisuuden retriittiin ensimmäistä kertaa. Laskeuduimme yhdessä hiljaisuuteen perjantai- iltana ja päätimme sen sunnuntaina iltapäivällä. Retriittipäivät rytmittyivät tuhansia vuosia vanhan, luostarista peräisin olevan ohjelman mukaisesti. Emme jutelleet keskenämme, mutta kokoonnuimme välillä laulamaan ja lukemaan yhdessä. Silti oli mielestäni riittävästi aikaa olla myös ihan yksin huoneessaan tai luonnossa. Hiljaa yhdessä oleminen tuntui mielestäni luontevalta ja hoitavalta, rentouttavalta tavalta viettää viikonloppu ja miksei pidempikin aika. Siellä vahvistui halu ohjata vielä hiljaisuuden retriittejä. Ehkäpä tapaamme hoitavassa hiljaisuudessa?

Ihmettelyn ilo

Haluaisin rohkaista jokaista ihmettelemään. Pysähdy siis ihmettelemään! Ihmettelyn kohteita kyllä riittää. Aloita vaikka luonnossa, jossa on valtavasti hyväksyntää jokaiselle ihmettelijälle. Jos tuntuu, että on vaikea pysähtyä ihmettelemään, katso sitä vaikeutta – ihmettele sitäkin hyväksyvästi. Ihmettele vaikeuden syytä, ja muista, että se ei ole koko totuus sinusta. Se vaikeuden syy on asia, joka haluaa tulla nähdyksi. Voitko sallia tunteiden virtaamisen ja ihmetellä sitä? Kannustan kokeilemaan. Voit löytää itsesi yhtä aikaa surullisena (pintaan nousut suru saa virrata) ja iloisena (siitä, että suru saa tulla).

Mielestäni ihminen on luotu ihmettelemään, se on siis luontainen kyky. Lapset ovat mestari ihmettelijöitä – miksi – kysymyksetkin ovat täynnä ihmettä. Anna siis ihmettelyn tapahtua sinussa. Lepää siinä – ihmettelyssä. Ihmettelyn sisar on kiitollisuus, joka avaa salaisuuden. Metsämielimenetelmässä on eräs mukava harjoitus, jossa ripustetaan mielikuvassa kiitollisuuden aiheet puun oksalle. Ja taas on lisää ihmeteltävää!

Minä tykkään ihmetellä myös ihmisiä, ainutlaatuisuuksia. Me ollaan kaikki niin inhimillisiä ihmisiä, paljon yhteistä – kuten tunteet- ja paljon erilaista. Meissä jokaisessa on se koko matka, jonka me olemme kulkeneet. Sekin on ihmeellistä, miten taitavasti me olemme lapsina valinneet ne meille sopivimmat selviytymiskeinot, jotka ovat auttaneet meitä tähän asti. Omia selviytymiskeinoja kannattaa myös ihmetellä! Saattaa siinä ihmetellessä oivaltaa, että tuota selviytymiskeinoa (esimerkiksi itseä väsyttävä pikkutarkkuus asioiden suorittamisessa) en muuten enää tarvitse! Siitä kun päästää irti, saa hetken ihmetellä, että mitähän nyt, miten minä oikein nyt elän tätä elämääni. Sitten sitä saattaa ihmetellä lisääntynyttä levollisuutta itsessä, kun ei enää tarvitse olla niin varautunut joka tilanteessa. Ja kiittää!

Ihmettely on valoisaa ja hyväksyvää. Toisin kuin päivittely – joka ainakin meillä päin on vähemmän valoisaa ja vähemmän hyväksyvää. Minusta ihmettely on terveellisempi vaihtoehto. Ihmettelyn ilo on kuin keväinen västäräkki, joka keikuttaa veikeästi pyrstöään ja hypähtelee eteenpäin.

Hyrisyttävää Hyrinähetkeä!

Tykkään sanoista hyrinä, hyristä ja hyrisyttävä. Minulle ne ovat hyvänolon sanoja. Kun minua hyrisyttää, koen elämän iloa ja kiitollisuutta koko kehollani. Lapsen ja eläimen spontaania ja vapaata liikkumista on mielestäni hyrisyttävää katsella. Joskus minua hyrisyttää, kun tunteeni saavat virrata vapaasti minussa ja minusta. Varsinkin pitkään padottuna olleiden tunteiden vapauduttua sisälläni on rauhallinen, syvä hyvänolon hyrinä.

Kissan kehräys on hyrisyttävää, rauhoittavaa. Vasta tutustuttuani TRE (Tension Releasing Exercises) menetelmään, tajusin, mihin kissan kehräyksen hyrisyttävä vaikutus ehkä osittain perustuu. Kehräys on muistuttanut kenties alitajuisesti minua siitä, että minussakin on hyrisyttävä palautusmekanismi. Lihasten värinä/tärinä, joka ravistelee jännityksen pois ja auttaa kehoa palautumaan normaalitilaansa. Olin vain oppinut tukahduttamaan sen, pitämään värinää outona ja pelottavana. Kissa yritti kertoa siitä omalla hyrinällään, mutta mieleni ei sitä ymmärtänyt.

Minua hyrisytti, kun luin uutista Tanskasta Suomeenkin levinneestä hygge – trendistä. Uutisen mukaan se sana ei käänny suomeksi. Minusta sen voisi suomentaa hyrinäksi. Hygge kun syntyy kun tekee jotakin asiaa kiireettömästi, rennosti ja nautiskellen. Se on tärkeä vastapaino tämän ajan hektisyydelle. Jatkuva hektisyys kuormittaa kehoa ja mieltä, aiheuttaa stressiä ja jännityksiä. Mutta eipä hätää, kun muistaa hyristä – antaa aikaa oman oloiselle hyrinähetkelle. Hyrinähetki voi sisältää kynttilän liekin lämpimän lepatuksen, rauhallista musiikkia, kuumaa teetä ja villapeiton hartioilla. Mutta enemmän kuin ulkoiset seikat, hyrinähetki on mielen ja kehon levollinen tila ilman suorittamista ja ponnisteluja. Hyväksynnän hyrinä hoitaa ja voimauttaa!